Zappa rakastui suomalaisen yleisöön

By Matti Laipio

Intro, October, 1973

Rock-sankariksi tunsi Frank Zappa itsensä innostuneen suomalaisyleisön edessä. Vastaanotto Suomessa oli Zappan mielestä todella niin sydäntälämmittävä, että hän lupasi vuorenvarmasti palata Suomeen ehkä ensi kesänä.

Suomalaista rock-konserttien yleisöä on paljon parjattu. Mutta nyt meillä on ainakin yksi vaikutusvaltainen ystävä: itse Frank Zappa!

— Tulemme varmasti ensi kesänä takaisin Suomeen.

Näin vakuutti Frank päättäessään suuren suosion saavuttaneen vierailunsa.

— Suomessa on hieno yleisö. Pitkään aikaan meille ei ole huudettu samalla tavalla kuin Finlandia-talossa. Ihan tässä tuntee itsensä rock-sankariksi.

Tuo ei ollut pelkkää imartelua suomalaisia kohtaan, sillä jo ensimmäisen illan konserttien jälkeen Frank ihmetteli pitkään saamaansa riemukasta vastaanottoa. Ennen kaikkea häntä ihastutti pikkutyttöjen kirkuna. Sen syistä riitti pohtimista Frankilla ja hänen timantinkovalla managerillaan Herb Cohenilla.

Muutenkin Frank tuntui viihtyvän hyvin. Konserttisali oli hänen mielestään erinomainen. — On todella hienoa soittaa vaihteeksi tällaisessa paikassa kaiken maailman jäähallien sijaan. Ennen Helsinkiä soitimme ulkona Ruotsissa ja jokainen vilustui siinä pakkasessa, Frank kertoili vaikutelmiaan ja kirosi, että Helsingin jälkeen oli jälleen ulkoilmaesiintyminen Norjassa.

Ei muuten olisi ihme, jos lähitulevaisuudessa ilmestyisi Frankin ja hänen Mothers Of Invention-yhtyeeltä levy nimeltä Live At Finlandia, sillä Frank nauhoitti kaikki esityksensä ja oli niihin aika tyytyväinen.

Frankin kohdalla sanonta "aika tyytyväinen" on jo paljon, sillä maineestaan ja ulkomuodostaan huolimatta Frank on erittäin tunnollinen ihminen, joka ei jätä mitään sattuman varaan. Hän haluaa täydellisyyttä joka käänteessä.

Tässä mielessä ei ollut sitten mitenkään ihmeellistä, että Frankilla oleskelu Helsingissä ei ollut mitään laiskottelua. Päinvastoin, tuskin mikään täällä vierailleista bändeistä on tehnyt niin paljon töitä konserttiensa hyväksi.

Ensimmäisenä konserttipäivänä koko iltapäivä oli omistettu soundin hakemiselle. Kello yhdeltä aloitettiin ja vasta kolmen tunnin uurastuksen jälkeen Frank oli tyytyväinen. Seuraavanakaan päivänä bändillä ei ollut liiammin vapaa-ajan ongelmia, sillä Frank komensi Mothersit jälleen harjoituksiin.

Ei ainakaan voi väittää, etteikö yleisölle olisi pyritty tarjoamaan parasta mahdollista.

Frankin täällä vieraillut Mothers Of Invention-versio on ollut koossa puolisen vuotta. Tässä ajassa ei monikaan yhtye ehtisi vielä pitkällekään. Mutta Mothersien kohdalla on toisin. Todella vaikea ja erittäin pitkiä monimutkaisia orkesteriosuuksia sisältävä ohjelmisto hallittiin nyt jo loistavasti ulkoa. Syystä monet meikäläiset muusikot puistelivat päätään ihmetyksestä seuratessaan Mothersien työskentelyä.

Salaisuus piilee kuitenkin siinä, että Frank on todella kova kapellimestari, joka pistää erinomaiset soittajansa armottomaan harjoitusrääkkiin ennen kuin yleisölle esitetään tahtiakaan. Tästä kertoivat soittajat, jotka vapaaillan tullessa halusivat jammata mielellään ilman Frankin lujaa komentoa.

Bändi halusi jammata

Tilaisuus heille järjestyi N-Klubilla, missä läsnäolleet kuulivat rautaista soittoa. Asialla olivat maailman tämän hetken paras viulisti Jean-Luc Ponty, Cannonball Adderleyn kanssa täällä viime vuonna vieraillut pianisti George Duke, Woody Hermanin isosta orkesterista Frankin leipiin siirtyneet veljeksen Bruce ja Tom Fowler, pasuuna ja basso, sekä Don Ellisin entinen rumpali Paul Humphrey.

Ammattitaitoa siis riitti ja kun nyt vielä löytyi innostusta, oli selvää että kuultu meno oli melkoista virtuoosisoittoa. Varsinainen yllättäjä oli Bruce Fowler, joka pasuunallaan soitti todella komeita choruksia, missä rekisteriä ja ideoita riitti vaikka jaettavaksi. Erityisen hienoa oli hänen ylärekisterin hallintansa. Siihen pystyy harva pasunisti koko maailmassa.

Valitettavasti jameissa ei kuultu Motherseiden vakiokalustoon kuuluvaa Ian Underwoodia, joka oli pahasti vilustunut Ruotsissa ja siksi lepäili hotellissa bändissä myös soittavan vaimonsa Ruth Underwoodin kanssa. Luonnollisesti Frank itse pysytteli pois lavalta vakuuttaen, että konserteissa kuullaan tarpeeksi hänen kitaransoittoaan.

Ja sitä kyllä kuultiinkin kaiken muun hyvän lisäksi. Konsertit osoittivat perustelluksi Frankin tyytyväisyyden nykyiseen bändiinsä.

— Milloinkaan minulla ei ole ollut näin teknisesti taitavaa yhtyettä koossa. Sen kanssa pystyy esittämään todella vaikeita juttuja, jotka he selvittävät helposti.

— Nyt on sikäli kiva, että voi kirjoittaa tälle kokoonpanolla melkein mitä vaan kun ei tarvitse pelätä, että sitä ei pysty soittamaan, Frans kertoi.

Frank on monesti yritetty saada poliitikon rooliin. Tästä hän kuitenkin itse kieltäytyy jyrkästi.

— Minä olen muusikko. Jos minua jokin huvittaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa, mikä estää minua käsittelemästä sitä musiikissani. Kun kerran asuu USA:ssa niin kyllä siellä aiheita löytyy yllin kyllin. Mutta joka tapauksessa minä olen muusikko, joka silloin tällöin kuvailee kiinnostavia piirteitä yhteiskunnasta, Frank määritteli osaansa.

Ei sekoilua vapaa-aikana

Ja taas niille, jotka sekoilevat Zappan nimeen, on tuotettava pettymys Zappan mahdollisista hurjista elämäntavoista. Ainakin Suomessa hän joi pääasiassa kahvia ja kuunteli yöt hotellissaan nauhoja juuri. edeltäneistä konserteista. Päivät sujuivatkin työn merkeissä.

Ja mitä Frankin bändiin tulee, niin tuskin täällä koskaan on ollut niin mukavaa niminbändiä kuin Mothersit ovat. Näillä kavereilla ei ollut mitään oikkuja tai mahdottomia vaatimuksia, joita valitettavan monet täällä takamaassa käyvät bändit esittävät.

Toivotaan vaan, että näemme tämän sympaattisen joukon ensi vuonna täällä. Frankilla kun on tapana hajottaa bändinsä äkkiarvaamatta. Nykyisenkään bändin iästä hän suostunut kertomaan mitään.

Ensi vuodeksi Frank suunnittelee joka tapauksessa mahtavaa usean LP:n pakkausta Mothersien 10-vuotiajuhlan kunniaksi. Muista suunnitelmistaan hän ei liiemmin puhu.

— Kyllä te vielä minusta kuulette, hän myhäili lähtiessään.