Absolutely Free

By Mikko Hietaharju

Aksentti, January 1994

Frank Vincent Zappa kuoli joulukuussa 1993 Los Angelesissa 52 vuoden ikäisenä. Hämmästyttävän tuotteliaaseen uraan mahtui lukematon määrä levytyksiä, laajoja konserttikiertueita (jotka hän poikkeuksetta aina myös nauhoitti), filmejä, orkesterisävellyksiä, baletteja, musikaaleja ja kirjallista tuotantoakin. Jotkut pitivät häntä nerona, jotkut öykkärinä ja kyynikkona.

Zappa olikin terävä teennäisyyden, arkipäiväisen tyhmyyden ja tyhjyyden väsymätön kommentaattori – mutta myös paljon siteerattu humoristi. Hän oli rockin raja-aitoja kevyesti kaatava kulttihahmo, mielipiteitään terävästi sivaltava ja puolustava sanailija, mestarillinen orkesterinjohtaja ja muusikko.

Eikä hänen yksityiselämästään saatu mitään kohujuttuja. Vanha sanonta "ole hillitty ja säännöllinen elämässäsi niin voit taiteessasi olla aito ja hyökkäävä" tuntui sopivan Zappalle.

Erilaisten tyylien yhdisteleminen kuvaa hyvin Zappan tapaa tehdä musiikkia johtamilleen yhtyeille tai isoille orkestereille.

Han kuvaili tuotantoaan usein termillä "käsitteellinen jatkuvuus": uusista sävellyksistä ja sovituksista löytyy vanhaa ainesta, ja tietyt kappaleet nousevat yhä uudestaan erilaisina sovituksina tai muotoina julkisuuteen. Säveltäjänä hän oli eräänlainen linkki modernismin ja postmodernismin välillä. Esikuviakin löytyy: Varèse, Stockhausen, Stravinsky, Nancarrow ja Satie – mutta samanaikaisesti myös 50-luvun kvartettilaulu, jazzin avanrgardeimmat linjaukset, perinteisen bluesin kuviot sekä rytmikkaämmät variaatiot. Yli 1200 sävellyksen elämäntyössä riittää kyllä värejä ja tekstuureja.

Modernissa klassisessa musiikissaan sekä rockissa Zappa korosti melodiaa ja rytmiä. Laulumelodiat ovat iskeviä ja tarttuvia, instrumentaaleissa melodiat ovat usein kuin kirjoitettua improvisaatiota tai puheenomaista nuottien vuorottaista tiivistämistä tai venyttämistä. Orkesteriteokset muuntuvat usein rytmisesti polveileviksi. Teosten näennäinen abstraktius tai katkelmallisuus konkretisoituu kyllä tarkemmin kuunnellessa.

Zappa vaati yhtyeensä muusikoilta lahjakkuutta, kovaa työtä ja joustavuutta. Vaatimustaso oli kova, koska Zappa kirjoitti vaihtelevaa, eri tyylilajeja yhdistelevää musiikkia. Hän myös tunsi olevansa yleisönsä palkkaama ja siksi vastuussa soittajien parhaiden puolien esiinsaamisessa. Zappan yhtyekokoonpanot toimivat monille lahjakkuuksille ponnahduslautana julkisuuteen, ja jäsenyys bändissä toi mainetta ja arvostusta. Kaipaamaansa joustavuutta hän löysi mm. jazzmiehistä, vaikka totesikin jazziin liittyvän usein teeskentelyä. "Jazz ei ole kuollut, se vaan haisee pahalta".

Tyylillinen seikkailunhalu yhdistyi haluun rikkoa sääntöjä. Rockbiisien sanoituksissa Zappa vältteli mitäänsanomatonta hymistelyä – välillä niinkin pitkälle, että joutui vastaamaan sanoituksistaan julkisesti. Showksihan Zappa senkin pystyi kääntämään. Yleensä hänen sanoituksensa olivat iskeviä, arkipäivän onnistuneita kuvauksia. Turhaan ei Zappaa kuvailtu myös itseoppineeksi sosiologiksi tai kulttuuriantropologiksi. (Ala)kulttuurien kartoittamisen kenttätyön tuloksia on kuultavissa läpi Zappan tuotannon – levyillään hän usein yhdisteli konserttiääniryksiin nauhoittamiaan bändijäsenten sanailuja, haastattelunpätkiä tai provosoivia keskusteluja. Liveäänitysten tekijänä Zappa oli mestari, joka osasi koota eri paikoissa ja eri aikoina tehtyjä konserttitaltiointeja toimiviksi kokonaisuuksiksi. Toisaalta Zappan kiinnostus nauhatekniikoihin ja äänten käsittelyyn loi tahattomastikin hänen varhaisiin töihinsä psykedelistä leimaa.

Zappalla oli taito hyödyntää mitä erilaisempia materiaaleja sanoituksissaan ja sävellyksissään. Tavoitteena oli viihdyttää yleisöä, eikä homma saanut riistäytyä liian vakavaksi. Viihdyttäminen on aito amerikkalainen estraditaiceen muoto, ja Zappan nerous oli siinä, että hän väsymättömästi jaksoi ironisoida ja kommentoida terävästi amerikkalaista keskiluokkaista elämäntyylii ja kulutuksen yhteiskuntaa – viihdyttämällä sitä samanaikaisesti itse.

Zappan musiikilla on oma uskollinen kannattajajoukkonsa, ja hänen musiikillisen innovatiivisuutensa vaikutukset kuuluvat eri puolilla maailmaa ja erilaisissa kulttuureissa. Ehkäpä "Intercontinental absurdities" vielä jossain muodossa jatkuukin ainakin heijastuksia siitä sekä alkuperäistä, sitä aitoa meininkiä voi löytää seuraavilta levyiltä. Kepeät mullat, Frank.

Zappa, Frank
The yellow shark

Zappa, Frank
The perfect stranger : Boulez conducts Zappa

Zappa, Frank
Frank Zappa & London Symphony Orchestra

Zappa, Frank
Francesco Zappa

Zappan klassinen musiikki liikkuu modernismin ja postmodernismin välillä. Nimikkeistä ei niin väliä, hän itse totesi musiikkinsa olevan "tanssikappaleita" ja "vain viihdetarkoituksiin – eikä niitä pidä sekoittaa muunlaiseen taiteelliseen ilmaisuun" (The perfect stranger). "Järjettömästi ei-moderni" musiikki heijastelee kyllä eri levyiltäkin Zappan säveltäjäluonnetta: melodiat ovat usein fragmentaarisia. Sooloista ja soittimista kehkeytyy polysooloinen, sosiaalinen kommunikaatio eri instrumenttien välille. Musiikki on puhcenomaista ja visuaalista, rytmisesti vaihtelevaa (ja vaikeaa soitraa!).

Musiikillisista jännitteistä kasvaa kertomuksia, ja taustalta voi kuulostella myös surumielisyyttä. Modernissa klassisessa musiikissa ei varmaankaan totuttu sellaiseen nimeämiseen, mitä Zappa "kerromuksissaan" viljeli. Perfect stranger: nojatuolista katselevan koiran näkökulma ovelta ovelle -myyntimieheen, joka kotirouvaa flirttaillen esittelee villiä mustalaismutantti-pölynimuria ... Vanhempi rebublikaanipariskunta yrittää sekstailla breaktanssinsa aikana ... Magnesiumpukuinen, miehiä vihaava tyttö myrkyttää heitä kuolettavasti tanssimalla heidän kanssaan ...

Vastakohtaisuuksien mestari ja tyylilajien rikkoja Zappa tarttui myös intohimoisesti soitinteknologian tuloksiin. Francesco Zappa osa The perfect strangeriä on tallennettu suoraan Zappan Synclavier-tietokonesyntikasta. Ehkäpä uudesta ilmaisumahdollisuudcsta johtuen hän latasi tietoisen barokkimaisesti ja klassisesti kappaleensa digitaaliseen muotoon.

The yellow shark säväyttää: saksalainen Ensemble Modern sai Zappalta kädestä pitäen ohjausta ja johtamisapua soittoonsa. Levy taisi jäädä Zappan viimeiseksi konsertiksi, jossa hänen ääntänsä kuullaan. Ehkäpä eurooppalaisen vahvan modernistisen perinteen ansiosta Zappan sävellykset saavat todella arvoisensa tulkinnan. Levy kohoaa eittämättä yhdeksi helmeksi Zappan laajassa tuotannossa – monen rocklevytyksen kustannuksella. Ehdotonta huippua.

Zappa, Frank
Orchestral favorites

Zappa, Frank
Studio Tan

Zappa, Frank
Sleep dirt

Näiden levyjen piti alun perin muodostaa yhdessä Zappa in New York -rnateriaalin kanssa kokonaisuus "Läther". Levy-yhtiökiistojen takia hanke ei toteutunut, mutta hyvän kokonaiskuvan 70-luvun zappalogiasta levyt antavat.

Zappa sävelsi modernia orkesterimusiikkiaan samalla kun operoi rockbändiensä kanssa, ja Favorites yhdistää komppiryhmän "vakavahenkisempään" musisointiin. Taidokasta muttei suinkaan ryppyotsaista.

Studio Tan luo musiikkiteatterin ilmapiiriä pitkällä Greggery Peccary -tarinallaan, jossa amerikkalainen valkokauluskeskiluokka on taas parodian kohteena. Spike Jonesin sukulaissielu keventää otettaan popirvailuilla ja energisellä kitaroinnillaan.

Sleep dirt on yhdistelmä erilaisia tyylilajeja, jossa populaari ja intelligentti kohtaavat. Perusbiiseissä toimivat kitara, basso ja rummut jäntevästi; Ruth Underwood ja George Duke tuuppaavat mestarillista osaamistaan tiiviinä jazzrockina, jonka mukaan levyn alkuperäisenä nimenä olikin Hot Rats III.

Zappa, Frank & Mothers of Invention
Burnt weeny sandwich

Levyllä kuullaan ennen alkuperäisten Mothersien hajoamista tuotettua materiaalia. Levy on ensimmäinen, jolla ei ole yhtä kiinteää musiikillista tai "esteettista" sisältöä. Se ei kuitenkaan ole mikään ylijäämäkooste, sillä niin täysipainoisia tulkintoja kuullaan mm. Ian Underwoodilta {piano), Sugacane Harrisilta {viulu), Gardnerin veljeksiltä (puhaltimet) ja maestrolta itseltään. Blues, jazz, Stravinsky ja ilmavat tulkinnat sekoittuvat tyylikkäästi levyn alku- ja loppulaulujcn 50-lukulaiscn doo-wopin välillä.

Zappa, Frank & Mothers
Roxy & Elsewhere

Zappa, Frank
Zappa in New York

Zappa, Frank
Sheik yerbouti

Zappa, Frank
The man from Utopia

Zappan konserttitaltioiinneista ehkä paras on Roxyn konsertti. Bändi on niin kovatasoinen, että Zappa pystyi teettämään sillä mitä vain. Maestron kyvyillä tuloksena onkin kontrolloitua virtuositeettia, joka sykkii funkisti ja sielukkaasti. Jazzia pannaan halvalla, mutta parodioista kasvaa kuitenkin melkoisen vaikuttava paketti. Eräänlaisena teemana levyllä on halvat amerikkalaiset b-luokan hirviöelokuvat, joista Zappa tykkäsi ja jotka saavat arvoisensa musiikillisen kohtelun.

Jazzia lyödään myös kovatasoisessa New Yorkin konsertissa, nyt vain antaumuksella improvisoiden. Musiikki on aiemmin Euroopan kiertueella tiukaksi hiottua, ajallisesti sävellykset ulottuvat 60-luvulta 70-luvun puoliväliin. Kvartettilaulu ja blues väijyvät vahvoina ja sekoittuvat kipakkaan funkmenoon ja jazzrockin pyörteisiin.

Sheik Yerbouti ravisutti aikoinaan ainakin niitä, jotka luulivat Zappan jo kääntyneen kuivakkaan intellektuaalliseen jazzrockiin. Tupla-cd-llä vanha herra näyttää, miten käy rock ja neo-punk, miten energiaa pakataan tiukasti ja miten tyylillisesti operoidaan funkyn, discon, tangon ja kitarevittelyjen maastossa. Levystä tuli ansaitusti menestys: vastakohtaisuuksien mestari oli iskenyt tarkasti.

Man from Utopia oli myös konsertti-taltiointi, (päälleäänityksillä täydennettynä), joka toi uutena tyylilajina Zappan repertuaariin teatterimaisen puhelaulun. Se kulkee villisti ja talloo taas alleen jazzin kliseitä. Musiikkia sävyttävät nyt kosketinsoittimet ja kitara.

Zappa, Frank & Mothers
Ahead of their time

Zappa, Frank
Playground psychotics

Joviaalit Mothersit osoittavat muuntautumiskykynsä, showtaipumuksensa ja talenttinsa näillä konsettitaltioinneilla. Ahead ... nauhoitettiin Lontoossa Royal Festival Hallissa, ja Playground ... on tupla-cd kolmesta konsertista 1970-luvun alkupuolelta. Lontoon konsertti ulottuu 14 sinfoniaorkesterin soittajien kamarimusiikkitulkinnoista Mothersien jazzrockiin ja komeisiin improvisaatioihin. Kun Zappa rakensi "pienen maukkaan psykodraaman" musiikkinsa ympärille, kohtasi "vakava" absurdin viihdyttävällä tavalla.

Playground kertoo nauhakoosteillaan bändin kiertue-elämästä, matkoista, hotelleista, soundcheckeistä, kaljoittelusta, ja itse soittamisestakin. Levy jakautuu puheenpätkiin ja lauluihin. Levyllä säväyttää erityisesti John Lennonin ja Yoko Onon tulkinnat – kovat on piipussa! Myös klassikko Billy the Mountain saa arvoisensa uustulkinnan. Komeasti raikaa laulu.

Shankar
Touch me there

Grandmothers
A mother of an anthology

Zappa, Frank
Zappas Universe

Z
Shampoo Horn

Zappa tuotti ja orkesteroi Shaktissa vaikuttaneen intialaisviulisti Shankarin soololevyn – ja lauloikin "Lontoon kuolleista tytöistä". Kokonaisuus on kuitenkin Shankarin, jonka viulu taipuu ja venyy hyvin intialaismaisesti rockjazzin kehyksissä. Melodinen ja taiturimainen soitto välittää jotain zappamaista – ehkäpä tiukat rytmiryöpytykset ovat sitä. Välillä herkistellään ihan oikeasti.

Grandmothers osoittaa ainakin sen, mikä merkitys Zappalla oli bändijohtajana. Kun innovaatikko vaati paljon, jälkeä myös syntyi. Bändistä lähteneet soittajat ovat olleet tuuliajolla eivätkä ole saaneet oikein mitään merkittävää aikaan: bluesin kaavalla yritetään, välillä heitetään baarijazzia ja tekoremutaan. Ei se oikein toimi. Mutta eräänlainen dokumentti tämäkin.

Universe on 50-vuotislahja ja kunnianosoitus Zappan neljännesvuosisataiselle musiikintekemiselle. Zappa valitsi Joel Thomen kanssa kappaleet, ja orkesterinjohtajan idea oli tehdä kokonaisuudesta yksi iso sinfonia. Ja toimiihan se idea: levy on äänten karnevaalia, jossa Zappan kontrolloitu kaaos saa kosmoksen mitat. Doowopin eli "akrobaattilaulannan", rockbändin ja ison orkesterin yhteensovittamisessa Thome on onnistunut. Hieno levy Verve-merkillä, sillä samalla, joka julkaisi Zappan ensimmäisen levyn Freak out. Ympyrä sulkeutuu komeasti.

Zappan poikien Ahmetin ja Dweezilin bändi katsoo energisesti tulevaisuuteen. Pojat korostavat yhtye-lähestymistapaa musiikkiinsa, joka on yllättävän suoraa, rockin mainstreamiä. Pojat ovat tietenkin eri ajan kasvatteja kuin isänsä, ja musiikki heijastelee heidän omaa aikaansa. Dweezil on kipuamassa hyvää vauhtia kitaravirtuoosien kastiin, mikä kuuluu levylläkin hienosti.

Read by OCR software. If you spot errors, let me know afka (at) afka.net