Frank Zappa "Ship Arriving Too Late To Save A Drowning Witch"

Soundi, September 1982

FRANK ZAPPA
Ship Arriving Too Late To Save A Drowning Witch
(CBS 85804)

No Not Now – Valley Girl – I Come from Nowhere /// Drowning Witch – Envelopes – Teenage Prostitute

Ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkiin aikoihin Zappa on tyytyhyt julkaisemaan yiksöislevyn: ehkä mies aavistaa, ettei fanaattisimmankaan henkilön rahamassi kestä pelkkiä kolmois- ja kaksoislevyjä. Ehkä hänen uusin suunnitelmansa on julkaista tällaisia tyhkötuotteita kuukausittain ...

Pitänee selvittää käsitteitä. On olemassa huonompia- ja parempia Zappa-levvjä, kuitenkin niin että niistä huonoin on parempi kuin kenenkään toisen paras, tai ainakin melkein, tai ainakin että Zappaa on arvosteltava vain hänen oman tuotantonsa valossa, jos ollenkaan. Joka tapauksessa tämä uusin sijoittuu kyseisen levvvuoren huipulle muutenkin kuin ajallisesti: vastakkaisista mielipiteistä huolimatta väittäisin, että Zappa on kuin vahha viini ja sen kun paranee vanhetessaan, ja kuten alkoholikin, on aina yhtä ajankohtainen ilmiö. Sitäpaitsi olen ollut havaitsevinani, että joihinkin kuuntelijoihin näillä kahdella substanssilla on samantapainen vaikutus ...

Ei suinkaan ole yllätys, että Zappa on siirtynyt diskomusiikin alueelle, ei myöskään se, että hän on tässäkin lajissa yhtä vakuuttava kuin varsinaiset diskosäveltäjät. Mitä sanoihin tulee, saattavat amerikkalaisnuoret jo olla niin paatuneita, että pystyvät tanssimaan niistä huolimatta, ja jos tanssitila on tarpeeksi hämärä, ei edes punastelusta tarvitse välittää ...

Avauskappale »No Not Now» antaa ymmärtää koko sanomansa jo nimessä – juuri muuta ei kappaleen aikana hoetakaan, paitsi
»maybe later». Onko tämä nyt sitä analyyjtistä ja yhteiskuntatietoista kamaa, jota 60-luvun Zappafanit kaiholla muistelevat? No, tuolloin oli kriittisyys ajan henki, ja parhaat taitetlijat kuvastavat kulloisenkin aikakauden ilmiöitä. Nykyään osallistuminen ei kerta kaikkieaan mene läpi ja Zappa tietää sen hyvin. Meneekö tällainen piiloiva niiden kaaliin joille se on suunnattu, vai onko se tyystin hedelmätöntä? Tällaiset pohdiskelut on kuitenkin helppo unohtaa, sillä biislä ei tarvitse kuunnella sillä korvalla ollenkaan, vaan pikemminkin ruveta tanssaamaan ja nauramaan alistuneesti: jälkimmäinen ei kävisi laatuun vaikkapaa Earth, Wind & Firen tahdissa, paitsi ehkä muusikoilta, jotka eivät kuitenkaan koskaan tanssi.

 »Valley Girl» on tämän päivän »Plastic People»: viehkeä-ääninen tyttö latelee latteuksia kuin liukuhihnalta, mitä amerikkalaisimmalta kuulostavalla tavalla. Hän Moon Zappa, Frankin tytär, joka improvisoitujen puheittensa perusteella on varttunut aikuisuuteen mitä kyseenalaisimmissa oloissa. Svengirikkaasta taustasta erottuu eräs hyvin pieni yksityiskohta: bassokulussa on yksi ääni, joka toistuvasti venytetään falskiksi ja tämä pikkujuttu tekee biisin vielä rienaavammaksi – Zappa on pienten sävyjen mestari.

Iskelmällisen ykköspuolen päättää »I Come from Nowhere» – se panee miettimään, onko sanonnalla »en ole mistään kotoisin» sama merkityssisälto englannissa ja suomenkielessä. Merkittävin ansio tällä kappaleella on Zappan äänitystavan esittely: kun laulun alla bassottelee Arthur Barrow, siirtyy kitarasoolossa bassonvarteen Patrick O' Hearn, mikä. merkinnee sitä; että kappale on äänitetty kahdesti ja molempien versioiden parhaat osuudet on liitetty yhteen. Eihän se mitenkään mahdotonta ole, mutta kun asiaa ei huomaisi ilman levykannen tietoja, rupeaa ihmetteleemään kuinka tarkasti Zappan bändi voi soittaa; mittaavatko ne pirulaiset tempon metronomilla?

Kakkospuoli onkin oma lukunsa, kokonaisuus joka nostaa koko levyn Zappatuotannon kärkipäähän. Täältä löytyvät kaikki elementit joista Zappa on tunnettu: huima svengi, sadat pienet elementit, joille vähäisiempi säveltäjä voisi pohjata vuosikausien tuotannon, sen sijasta että panisi kaikki sävelaiheet yhteen kappaleeseen, hillitön kitarointi ja bändi jonka aikaansaama jälki ei enää kuulosta ihmisten tekemältä: on kuin musiikki olisi syntynyt itsestään tai Zappa olisi keksinyt tavan siirtää ideansa suoraan aivoistaan vinvyylille ... Se, että tämä kaikki on äänitetty konsertista, saattaa häpeään minkä tahansa sinfoniaorkesterin. Tiettävästi Zappan yhtyekin soittaa kaiken nuoteista, mutta millä tavalla!

Pienet sävyt ovat täälläkin käytössä: parin tahdin pituisilla sävelalheilla Frankie saa musiikin kuulostamaan milloin salonkijazzilta, milloin calypsolta. Myös sinfonista sävyä esjintyy crescendokohdissa, ja kun päästään osaan »Teen-age Prostitute», on musiikki jo selvää oopperaa, joka kuitenkin jostain syystä kuulostaa paikka paikoin punkilta. Laulaja Lisa Popeil on ilmiselvästi oikea oopperalaulaja ja myös mieskuoro saa puristettua esiin riittävän määrän paatosta. Ellei tämä ole fuusiomusiikkia, niin mikä sitten on?

OOn sentään hyvä, ettei Zappa ole kokonaan riettaiden iskelmien lumoissa ja antaa neroutensa silloin tällöin loistaa mvös puhtaasti musiikillisessa mielessä. Molemmat elementit ovat tarpeellisia, niin kuulijalle kuin varmasti tekijällekin, eikä Zappan luomisvoima tunnu vuosien mitaan ehtyvän kummallakaan saralla. Moisen sekä määrällisesti että laadullisesti valtaisan tuotannon edessä ei voi kuin painaa päänsä ja ryhtyä odottelemaan millaisia uusia tuplalevyjä Zappa julkaisee ennen syksyä ...

Read by OCR software. If you spot errors, let me know afka (at) afka.net