Zappa puhuu Suosikille
By Armando Gallo
Frank Zappa, edelläkävijä, ärsyttäjä ja tyyliniekka ei ole vieläkään kesyyntynyt. Suosikin Los Angelesin kirjeenvaihtaja Armando Gallo jututti Zappaa mittatilaustyönä Suosikkia varten.
LOS ANGELES, SYYSKUU.
Frank Zappan talo on piilossa puiden takana puolivälissä Woodrow Wilson Drivea, joka on Laurel Canyonin kukkulat ylittävä mutkitteleva tie Los Angelesin laitamilla. Pari koiraa toivottaa minut tervetulleksi yöhön haukkuen, mutta Frank on jo odottamassa minua ja rientää pelastamaan minut. Hän ohjaa minut työhuoneese.ensa talonsa alakertaan. Sadat ääninauha!, joihin on kirjoitettu päivämäärä ja paikannimi, peittävät kaksi seinää ja nuottilehtiä on kaikkialla lattialla. Mothersin perustaja, yhtyeen joka on ollut yksi huomattavammista amerikkalaisista yhtyeistä viimeiset kymmenen vuotta, on juuri lopettanut balettimusiikin sovittamisen seuraavanMothers yhtyeen harjoitusten lomassa.
Istumme puolihämärässä, ja auttaakseen haastattelua alkuun Frank avaa pullon vuoden 1965 Baroloa, hienoa italialaista viiniä.
Olet italialaisista isovanhemmista, eikö niin?
Frank: Isäni tuli Sisiliasta ja äitini puolelta isoäitini oli italialainen. Hän ei ollut sisilialainen. En tiedä mistä osasta Italiaa hän tuli. Mutta minä olen osaksi italialainen, osaksi arabi ja osaksi ranskalainen ja kreikkalainen.
Mutta olet hyvin amerikkalainen.
Frank: Niin, pääasiassa amerikkalainen.
Tapa, jolla alussa nousit pinnalle Mothersin kanssa, ollen niin satiirinen Amerikalle mutta samaan aikaan pidin sinua hyvin isänmaallisena ...
Frank: Luulen ettei kenelläkään Yhdysvaltain ulkopuolella ole tarkkaa kuvaa siitä, koska riippumatta siitä missä maassa asut se mitä kuulet Yhdysvalloista on aina sen hallituksen vääristämää joka toimittaa sanomalehtesi ja se miten maasi hallitus haluaa tarkastella Yhdysvaltoja poliittisista syistä on miten toiminnoistamme kirjoitetaan. Joten kuva ei koskaan vastaa todellista kuvaa Amerikasta.
Mitä pidät näkemisenarvoisempina paikkoina Yhdysvalloissa?
Frank: Minusta sinun pitäisi ehdottomasti nähdä Etelävaltiot, koska minun mielestäni ne ovat luultavasti yksi Yhdysvaltain parhaista paikoista.
Paljon musiikkivirtauksia tulee sieltä.
Frank: No jaa, paljon myös hyviä ihmisiä tulee sieltä, mukavia ihmisiä, aitoja, rehellisiä ihmisiä.
Miksi luulet olevan niin?
Frank: Koko tuo osa maata on maaseutumaisempi kuin muut osat, siellä on enemmän kotiseututunnetta. Itse asiassa on tärkeää osoittaa että joissakin Etelän valtioissa hallitus on niin voimakas että se on onnistunut karsimaan suuren osan New Yorkin ja muiden huomattavien keskusten joukkotiedonvälityksestä. He ovat pitäneet yhteisönsä tietämättöminä siitä mitä tapahtuu muualla maassa. Eräällä tapaa tehden heille palveluksen mutten tiedä, kummaa puhua siitä, koska s.e on hirveä sensuurin muoto, mutta jotkut sen tuloksista olivat hyviä.
Voisimmekohan mennä taaksepäin urasi alkuun aikaan jolloin sinulla oli ensimmäinen äänitysstudiosi ja yritit muodostaa Mothersiä? Luullakseni asuit silloin Los Angelesin lähellä, eikö niin?
Frank: Kyllä, Cucamonga nimisessä paikassa. Aloin soittaa rumpuja kun olin 11 tai 12-vuotias ja soitin ensi kertaa yhtyeessä ollessani 15. Soitin rumpuja, mutta 18-vuotiaana vaihdoin kitaraan.
Aloit yht'äkkiä soittaa kitaraa 18 vuotiaana.
Frank: Kyllä, ihan noin vaan. Noihin aikoihin voi tehdä niin. Senkun otit soittopelin ja lähdit soittamaan sitä.
Millaisia musiikkivaikutteita sinulla oli tuolloin?
Frank: Pidin kaikenlaisesta musiikista. Pidin rytmistä ja bluesista ja pidin modernista musiikista.
Mitä tarkoitat modernilla musiikilIa, koska vuonna 1965 kun aloitit Mothersin, moderni musiikki, mikäli minä muistan oikein oli Beatleseja ja muita samankaltaisia.
Frank: Modernilla tarkoitan Stockhausenin ja Varèseen kaltaisia henkilöitä.
Nykyaikaista klassillista? Kuulin että olet tulkinut Varèsete vuodesta 1957 ...
Frank: Kyllä. Hän on italialainen kuten tiedät. ltalialais-ranskalainen. Ihmisillä on taipumus pitää häntä ranskalaisena säveltäjänä, mutta minä pidän häntä italialais-amerikkalaisena säveltäjänä.
Miten aloitit ensimmäisen äänitysstudiosi?
Frank: Sävelsin musiikin erääseen filmiin ja minulle maksettiin siitä $ 2 000 ja sillä rahalla ostin ensimmäisen hyvän sähkökitarani ja tein sopimuksen kaverin kanssa jolla oli äänitysstudio. Hän tahtoi päästä eroon siitä ja sovimme, että antaisin hänelle $ 1 000 ja ottaisin maksettavaksi hänen velkansa ja hän antoi minulle studion. Niin se tapahtui. Annoin hänelle rahat ja sanoin että maksan loput hänen veloistaan.
Millainen studio se oli?
Frank: Se oli rakennus, jossa oli pieni äänityskoppi ja paljon laitteita. Siinä oli viisi raitaa. Kotitekoinen taite. Hän oli sen itse tehnyt ja se oli ainoa maailmassa. Minulla oli enemmän raitoja studiossani kuin kenelläkään muulla Hollywoodissa. Tuohon aikaan Hollywoodin suurin laite oli neljäraitainen. Maailman ainoa laite, joka oli suurempi oli Les Paulin kahdeksanraiteinen.
Aloitko nauhoittamaan siellä kaikenlaista?
Frank: Kyllä, tein koeäänityksiä ja myös päälleäänityksiä. Istuin siellä ja soitin itse kaikkia instrumentteja, en koskaan vuokrannut studiota. Noihin aikoihin ja muistaen missä studio sijaitsi töitä ei ollut koskaan niin paljon ... Cucamongassa ei ollut niin montaa yhtyettä.
Tuona aikana jolloin teit koeäänityksiä nauhoititko mitään toisella nimellä?
Frank: Kyllä, tein pari nauhoitusta muilla nimillä, mutta en voi sanoa, että ne olisivat menestyneet.
Miten sait kasaan ensimmäisen Mothers-yhtyeen?
Frank: Sattumalta törmäsin heihin baarissa. Tunsin kavereista yhden, Ray Collinsin, joka oli heidän päälaulajansa ja hän soitti ja pyysi minua korvaamaan heidän kitaristinsa ... auttaamaan heitä eräänä iltana. Menin ja pidin yhtyeestä ja ehdotin että panisimme jotakin kasaan ja yrittäisimme nauhoittaa ja samalla soittaa baareissa. Muuten Roy Estada on taas uudessa yhtyeessä. (Huomautus: Roy Estada oli Mothersin alkuperäinen bassonsoittaja.)
Mitä hän on tehnyt tällävälin?
Frank: Hän oli Beefheartissa jonkin aikaa kuten tiedät, sitten hän lopetti sen ja sai paikan kuorma-autonkuljettajana. Se on mitä hän teki ennen kuin hän liittyi Mothersiin. Soitin hänelle ja kysyin haluaisiko hän takaisin yhtyeeseen ja hän lopetti kuorma-autonajamisen.
Miksi luulet että hän palasi Mothersista kuorma-autonajoon?
Frank: Ei se ollut niin ... kun lopetimme ryhmän 1969 hänen täytyi tehdä jotain työtä joten hän soitti vähän aikaa Little Feetissa ja siirtyi sitten Captain Beefheartiin. Captain Beefheart ei mennyt kiertueelle eikä heillä ollut rahaa joten hänen täytyi tehdä jotakin - hänellä oli vaimo ja lapsi. Hän hankki kuorma-autonkuljettajan paikan elättääkseen perheensä.
Lähdetkö sinä pian kiertueelle?
Frank: Lokakuun ensimmäisenä ja täysin uudessa kokoonpanossa. En voi kertoa sinulle vielä kaikkien nimiä, koska harjoitutan useita henkilöitä. Tästä tulee täysin erilainen kuin viime yhtye.
Miten sinut otettiin vastaan Amerikassa kun ensikerran muodostit Mothersin?
Frank: Meitä ei otettu vastaan, oli vaikeaa löytää työtä, se oli kovaa aikaa. Kaikki pitivät mukavista siisteistä ryhmistä.
Kun Freak-Out ilmestyi, se oli ensimmäinen kaksoisalbumi markkinoilla. Oliko sinun vaikea saada levy-yhtiö vakuuttuneeksi markkinoimaan sitä?
Frank: Käytin oveluutta. He vaan päätyivät sijoittamaan siihen niin paljon rahaa, etteivät he voineet muutakaan tehdä.
Haluaisin harpata filmiisi 200 motellia. Oliko sen tekeminen ollut mielessäsi jo pitkän aikaa?
Frank: Pääkiinnostukseni oli kuulla säveltämääni musiikkia, olin aina ollut kiinnostunut filmistä, mutta vasta filmin tekeminen mahdollisti musiikkini soittamisen ... orkesterimusiikin. Valitettavasti sitä ei soitettu oikein hyvin, mutta se vasta todella sai minut tekemään filmiä.
Olitko tyytyväinen filmiin?
Frank: No jaa, mielestäni siitä tuli Ok kun ottaa huomioon sen ajan jonka kulutimme siihen.
Kyllä, mutta kun teet jotain jota monetkaan ihmiset eivät ymmärrä, etkö koe sitä turhauttavana? ... tai löydätkö tyydytystä siitä että ehkä muutaman vuoden kuluttua ihmiset sanovat että Frank oli oikeassa?
Frank: Frank oli oikeassa. Ja mitä turhautumiseen tulee ... se ei ole mitään uutta ... olen kokenut sitä vuosia. Jos kukaan ei ymmärtänyt 200 motellia sen tullessa teattereihin niin se on heidän vahinkonsa.
Sinua varmasti ympäröivät musikaalista ja taiteellista tasoasi olevat ihmiset joten se ei kai koske sinuun ...
Frank: Ei, ei. Ainoa ihminen jonka kanssa voin puhua näistä asioista on Captain Beefheart ... kaikki muut jotka pyörivät ympärilläni joko tekevät työtä minulle tai eivät ole kiinnostuneita musiikista.
Näitkö 200 motellia hiljattain? Mitä ajattelit?
Frank: Nauroin pääni puhki ja löin polviani. Yksi seikka tuossa filmissä on sen taipumus ennustaa tulevaisuutta. Jos menet katsomaan sitä kerran vuodessa tai kerran puolessatoista vuodessa ja jos tiedät jotain ryhmän kehityksestä voit havaita että tuossa filmissä selitin kaiken mitä tulee tapahtumaan. George (Duke) on palannut takaisin Jazz maailmaan, hän jätti ryhmän liittyäkseen Billy Cobhamin yhtyeeseen ja tehdäkseen jotakin itsenäisesti. Aynsley Dunbar on ryhmässä jossa on tosi kova kaupallinen beat.
Miten näet uuden albumin One Size Fits All sopeutuvan uraasi? Onko se tärkeä albumi?
Frank: Kuten tiedät mikään albumi ei ole sama kuin joku muu albumi siinä olevista ihmisistä puhuttaessa – ne ovat kaikki erilaisia.
Oletko nähnyt tai kuullut ryhmästä, jonka nimi on Tubes, heistä puhutaan kuin Motersista sen voitonpäivinä?
Frank: Ihan tottako? Mothersin voitonpäivät eivät vielä edes ole saapuneet.
Milloin luulet sen tapahtuvan?
Frank: Jonakin päivänä. En ole edes vielä alkanut tekemään sitä mitä haluan tehdä. Nyt tietyt asiat ovat mahdollisia jotka eivät olleet mahdollisia aikaisemmin, saatavilla olevien teknisten laitteiden ansiosta ... nyt pystyn aikaansaamaan sellaisia ääniä joiden tekemisestä olen kiinnostunut.
Alkoiko se Overnight Sensationilla joka minun mielestäni oli todella hyvä moderni ja hyvin äänitetty albumi?
Frank: Kyllä, sanoisin niin. Mielestäni toteutus on paljon parempi tässä uudessa albumissa – äänen laatu on paljon parempi.
Inca Roads lauluun poimit vain soolokitaran Helsingin konsertista. Eikö tämän tekeminen kadota sen spontaanisuuden?
Frank: Ei, koska soolokitara on samasta laulusta ja se soitettiin Helsingin konsertissa ja minä satuin pitämään siitä – se sopi yhteen laulun muun tempon kanssa. Jos en olisi koskaan kertonut kenellekkään että se tuli Helsingistä, miten voitaisiin tietää että se oli lisätty? Meillä oli tosi hyviä hetkiä Suomessa. Suosikki esitteli meidät ryhmälle kavereita, jotka todella olivat yhdessä – Minulla oli tosi hienoa heidän kanssaan.
(Studiotoimisto jossa juttelemme on täyteen pakattu
konserttinauhoituksia. Osoitan niitä.)
Varmasti kulutat paljon aikaa noiden kuunteluun.
Onko se miten kehität itseäsi?
Frank: Syy miksi kuuntelen nauhoituksia on saadakseni selville onko niissä mitään levyttämisen arvoista ja pitääkseni ajan tasalla kymmenen kärjessä listaa jota kohennan panemalla uusia kappaleita siihen.
Tarkoitat legendaarista kymmenen kärjessä listaa josta kuulemme puhuttavan?
Frank: Kyllä, legendaarinen kymmenen kärjessä lista. Se on tosi asia. Lisäilen sitä jos löydän musiikkia joka on tuoretta ja parempaa kuin siinä jo oleva.
Kuinka lähellä lopullista listaa olet?
Frank: Tällä hetkellä sille on 5 000 tilausta Euroopasta ja yritän saada sen valmiiksi jouluksi.
Miten kauan olet työskennellyt sen parissa?
Frank: No jaa, vanhin nauha listassa on vuodelta 1958 ja se äänite Captain Beefheartista, ennen kuin hänestä tuli C.B., laulamassa koululuokassa.
Mitä muut?
Frank: Minulla on Mothersin ensimmäiset harjoitukset, Mothersin ihan ensimmäinen nauha joka äänitettiin baarissa Pomonassa; Hollywoodilaiset kutsut joilla soitimme ja missä managerimme (Herb Cohen) tuli ja valitsi meidät ... kaikki historiallista tavaraa. Sitten siinä on katkelmia yleisötilaisuuksista – kohtauksia jotka ovat todella ainutkertaisia, juttuja jotka keksittiin paikalla eivätkä tule milloinkaan toistumaan. Myös laulujen konserttiesityksiä jotka ovat täysin erilaisia niiden albumiversioista. Minulla on nauhoitus jossa poliisit marssivat sisään melukanteineen ja me nauhoitamme Uncle Meatiä. Tosi todistusaine, mutta levy-yhtiö (Warner Bros) ei vielä uskalla julkaista sitä. Haluamme julkaista sen täällä Yhdysvalloissa 50 dollarilla ja laskea hintaa siitä – mutta kuinka moni Mothersin kannattaja olisi valmis maksamaan siitä niin paljon? En tiedä.
Kerroin Frankille että ainakin minä olisin ja muutama tuhat Suomessakin olisi. Olen varma että olen oikeassa – Frank oli hyvin mielissään ja soitti minulle pari tuntia nauhaa: todella fantastinen matka!
Note. A shorter version of this
interview was published in Italian
Ciao 2001,
20 February 1987.